Heilen aamututkaan ei
yötuuliseiniin tarrautui jäädäkseen.
Muuttomiehet verhotkin vei,
sun tiedän päätöksessä nyt pysyneen.
Riisuttu on liittomme puu,
sen oksat yksitellen katkaisut on.
Liian myöhän mies havahtuu,
kun jo ovi aukee eteiseen autioon.
Liikaa töitä tein ja riistin meiltä
hetket tärkeimmät.
Mä pierees kaadun,
kun jo väsyt oot tamaan.
Minne hukkasin mä talvet, kesät,
lasten syntymät?
Kuklakin mies sen mulle kertoo,
ymmärrän jo paremmin,
kuinka pal jon mä
menetin.
Palautunut oon rutiiniin.
Nyt en vain tiedä miksi töihin
mä men en.
Kotiin tuleen vaan port eriin.
Ja ovi aukee autioon eteiseen.
Liikaa töitä tein ja riistin meiltä
hetket tärteimmät.
Mä unohdin sut liian
usein oot tamaan.
Minne hukkasin mä talvet, kesät lasten suntimät,
kun lakimies sen mulle kertoo.
Ymmärrän jo paremmin,
kuinka pal jon mä menetin.
Liikaa töitä tein ja riistin meiltä
hetket tärkeimmät.
Mä unohtin sut liian usein
oot tamaan.
Minne hukkasimmät talvet,
kesät, lasten syntymät?
Kun lakimies sen mulle kertoo,
nyt sen vastaan tajuaan,
minkä paljon sua rakastan.