Vaitelijana
valles manni lasiin tuijottaa.
Muistoi hin vaipuu,
muistoihin vaipuu,
tiedä ei kauni inpaa.
Metsästysreissulla kerran hän
tuon savun tunsi tuoksuvan.
Sitä seurasi hetken verran
ja löysi paikan ihanaan.
Keskellä suurien jänki
en kohtasi ystävän,
joka kiveljön kirkasta laski,
sitä maistella sai myös hän.
Jängällä tummui jo ilta,
kertoi tehtäilijä vieraalleen,
kuinka reseptin maahisilta hän saanut oli palkakseen.
Virkamies viisaasti vaieten jät
ti tuon ystävän,
joka kiveljön kirkasta laski,
eväs astiän sai myös hän.
Mahisten hekkun niin kuuman,
tunsi vallesmanni suonissaan.
Kanssa vai monsa kevään huuman
hän kokeas sai uudestaan.
Mielessään lähetti kii toksen,
luokset on ystävän.
Joka kiveljön kirkasta laski,
sillä nuoruuden taas sai hän.
Nimismies kevättäneli,
mutta ei kestänyt se kuitenkaan,
sillä nuorempi konstabeli
jo kertoi suurta uutistaan.
Keskellä suurien jänki en
tapasin heittiön,
Joka kiveli kir kasta laski,
panin kuumoon sen keittiön.
Vaitelijana valles manni
lasiin tuijot taa.
Muistoi hin vaipuu,
muistoihin vaipuu.
Rampappa, rampampaa.